Murhaava Gotlanti ja muita vaarallisia rantaparatiiseja
En ole
koskaan käynyt Gotlannissa, vaikka se olisikin luultavasti lähemmän
tutustumisen väärtti. Sinne päästäkseen automatkailijan pitäisi kuitenkin astua
uudelleen laivaan Ruotsiin tultuaan. Tunnen saaren kyllä aika hyvin kirjallisesti.
Gotlannin
naapurisaari Öölanti jätti aikanaan mukavat muistot, kun vietimme siellä
poikajoukkomme kanssa kesäviikon 1990-luvulla. Katsastimme muun muassa raukit,
kuningasperheen kesäparatiisin Sollidenin etäältä, Eketorpin muinaislinnan ja Himmelsbergan
mukavan talonpoikaismuseon, jossa oli bonuksena ihanaa tuoretta kotipullaa. Borgholmin
linnanraunioilla silloin nelivuotias kuopus pelkäsi hiustensa lähtevän kovassa
tuulessa. Tukikohtamme Mörbylångan terveyskeskuksessa tanskalainen lääkäri
röntgenkuvasi esikoisen sormet ja totesi, ettei uusi amerikkalainen jalkapallo
ollut aiheuttanut pahempia vaurioita. Keittiön pitkäaikainen iloisenaurinkoinen
verhokappa tarttui mukaan Färjestadenin ostoskeskuksesta.
Öölannissa
keskustelimme varttuneen vuokraemäntämme kanssa laivamatkailusta. Hän
kauhisteli kovasti saarelaisia järkyttäneen Estonian uppoamista ja piti
laivamatkailua hyvin vaarallisena. Kun ajelimme Öölannista mantereelle, takapenkiltä
kuului murhanhimoinen huuto: ”Anna tänne se pikkuveljen pää!”. Himoittu objekti
oli Lillebror-sulatejuustotuubin pienen nyrkin kokoinen korkki, jossa
pikkuveljellä oli päässään kiva punainen lippalakki. Tuolla se näyttää
piileskelevän edelleen lelulaatikossa, joka on kaivettu esiin silloisten
nahistelevien pikkusällien jälkeläisiä varten.
Äsken törmäsin myös Eketorpin
museomyymälästä hankittuun Barna Hedenhös. Bilder från stenåldern -kirjaan. Bertil
Almqvistin lasten tietokirjan ensimmäinen painos näyttää olevan vuodelta 1947,
omamme on painettu vuonna 1991, 19 vuotta tekijän kuoleman jälkeen. Onnistunut
lasten tietokirja pitää pintansa!
Mutta
palataan murhaavaan Gotlantiin. Ruotsalaiset dekkaristit Anna Jansson ja Mari
Jungstedt ovat tehneet Ruusujen saaren kovin tutuksi. Visbyn keskiaikaisten
kaupunginmuurien sisällä ja karuilla rannoilla on otettu hengiltä monia
ihmisiä. Väkivalta ei mielestäni kuitenkaan ole näiden kirjojen päällimmäinen
asia. Tunnen lukkarinrakkautta naapurimaatamme Ruotsia kohtaan monista syistä.
Opiskeluaikoina kävimme Ruotsissa kesätöissä ja muutenkin aika usein. Ruotsi
oli Ulkomaa, isolla uulla, erilainen ja eksoottisempi kuin koti-Suomi. Nykydekkarit
auttavat säilyttämään siihen jonkinlaisen elävän suhteen. Toimittajana
työskennellyt Mari Jungstedt ja sairaanhoitajasta kirjailijaksi ponnistanut
Anna Jansson kuvaavat arkisen oivaltavasti ruotsalaista kansankotia hyvine ja
huonoine puolineen.
Mari Jungstedtin
rikoksenratkaisijat komisario Anders Knutas tanskalaisine Line-vaimoineen ja
konstaapeli Karin Jacobsson salaisuuksineen ovat oikeanoloisia henkilöhahmoja.
Samoin virkavallan rinnalla uurastava toimittaja Johan Berg ja rakastettunsa
Emma Winarve. Anna Janssonin päähenkilö Maria Wern on terävä poliisi, jonka
työn rinnalla kulkee haasteellinen kotielämä, itseään täynnä oleva ex-puoliso
Kristian ja pienet lapset. Heidän elämänsä tuntuu jotenkin kovin -
mahdolliselta.
Ostan
Saksasta kesälomareissulta tullessamme vähintään yhden tuoreen dekkarin yleensä
Jönköpingin A6 -ostoskeskuksen Pressbyråsta, jonka valikoima on tietenkin melko
suppea. Luen mielelläni dekkareita på svenska, sillä ne ovat helppo tapa
ylläpitää ruotsinkieltä. Tällä kertaa haaviin tarttui jo Lundin Konsumista Anna
Janssonin uusin Alla kan se dig ja David
Lagercrantzin Det som inte dödar oss.
Tunnen aika suurta epäluuloa siihen, että joku toinen voisi jatkaa uskottavasti
Stig Larssonin kiehtovaa Millennium-sarjaa. Katsotaan kuinka käy. Molemmat
kirjat odottavat toistaiseksi lukemattomien kirjojen kasassa.
Merenrannoilla
murhaavat myös Camilla Läckberg, jonka Fjällbacka sijaitsee Ruotsin
länsirannikolla ja Viveca Sten, jonka Sandhamn on itärannikolla. Heidän
kirjojensa lukemista haittaavat
tv-versiot, jotka toimivat lähinnä maisemien varassa. Läckbergin asetelmissa kiristää
myös se, että nokkela kirjailijarouva Erica onnistuu lähes aina ratkaisemaan
poliisipuolisonsa Patrikin rikokset. Se ei nyt oikein kuulosta sopivalta. Kyllä
jonkun ruotsalaisen ombudsmanin tulisi kieltää moiset virka-asioiden vuodot!
Kaikkien
ruotsalaisten dekkaristinaisten ajallinen isosisko Liza Marklund pääsi
rannoille vasta sijoittaessaan tapahtumia Espanjan Aurinkorannikolle, jossa
kirjailija myös asuu osan vuodesta. Legendaarisen Annika Bengzoninkin olisi
kannattanut pysytellä pois saaristosta, sillä Vaxholmista löydetty
Anders-puoliso osoittautui kovin epäonnistuneeksi valinnaksi. Mari Jungstedt
puolestaan on siirtynyt – toivottavasti ei kokonaan – Kanarialle uusimmissa
yhteisteoksissaan norjalaisen Ruben Eliassenin kanssa. Olen toistaiseksi
pysytellyt uskollisena Gotlannille ja suhtaudun Kanarian saariin epäröiden.
Seuraavassa
blogissani kerron mitä löysin, kun uskaltauduin Jönköpingin A6-ostoskeskuksessa
vähän pidemmälle.