lauantai 13. elokuuta 2016

Murhaava Gotlanti ja muita vaarallisia rantaparatiiseja

Murhaava Gotlanti ja muita vaarallisia rantaparatiiseja


En ole koskaan käynyt Gotlannissa, vaikka se olisikin luultavasti lähemmän tutustumisen väärtti. Sinne päästäkseen automatkailijan pitäisi kuitenkin astua uudelleen laivaan Ruotsiin tultuaan. Tunnen saaren kyllä aika hyvin kirjallisesti.

Gotlannin naapurisaari Öölanti jätti aikanaan mukavat muistot, kun vietimme siellä poikajoukkomme kanssa kesäviikon 1990-luvulla. Katsastimme muun muassa raukit, kuningasperheen kesäparatiisin Sollidenin etäältä, Eketorpin muinaislinnan ja Himmelsbergan mukavan talonpoikaismuseon, jossa oli bonuksena ihanaa tuoretta kotipullaa. Borgholmin linnanraunioilla silloin nelivuotias kuopus pelkäsi hiustensa lähtevän kovassa tuulessa. Tukikohtamme Mörbylångan terveyskeskuksessa tanskalainen lääkäri röntgenkuvasi esikoisen sormet ja totesi, ettei uusi amerikkalainen jalkapallo ollut aiheuttanut pahempia vaurioita. Keittiön pitkäaikainen iloisenaurinkoinen verhokappa tarttui mukaan Färjestadenin ostoskeskuksesta.

Öölannissa keskustelimme varttuneen vuokraemäntämme kanssa laivamatkailusta. Hän kauhisteli kovasti saarelaisia järkyttäneen Estonian uppoamista ja piti laivamatkailua hyvin vaarallisena. Kun ajelimme Öölannista mantereelle, takapenkiltä kuului murhanhimoinen huuto: ”Anna tänne se pikkuveljen pää!”. Himoittu objekti oli Lillebror-sulatejuustotuubin pienen nyrkin kokoinen korkki, jossa pikkuveljellä oli päässään kiva punainen lippalakki. Tuolla se näyttää piileskelevän edelleen lelulaatikossa, joka on kaivettu esiin silloisten nahistelevien pikkusällien jälkeläisiä varten. 

Äsken törmäsin myös Eketorpin museomyymälästä hankittuun Barna Hedenhös. Bilder från stenåldern -kirjaan. Bertil Almqvistin lasten tietokirjan ensimmäinen painos näyttää olevan vuodelta 1947, omamme on painettu vuonna 1991, 19 vuotta tekijän kuoleman jälkeen. Onnistunut lasten tietokirja pitää pintansa!


Mutta palataan murhaavaan Gotlantiin. Ruotsalaiset dekkaristit Anna Jansson ja Mari Jungstedt ovat tehneet Ruusujen saaren kovin tutuksi. Visbyn keskiaikaisten kaupunginmuurien sisällä ja karuilla rannoilla on otettu hengiltä monia ihmisiä. Väkivalta ei mielestäni kuitenkaan ole näiden kirjojen päällimmäinen asia. Tunnen lukkarinrakkautta naapurimaatamme Ruotsia kohtaan monista syistä. Opiskeluaikoina kävimme Ruotsissa kesätöissä ja muutenkin aika usein. Ruotsi oli Ulkomaa, isolla uulla, erilainen ja eksoottisempi kuin koti-Suomi. Nykydekkarit auttavat säilyttämään siihen jonkinlaisen elävän suhteen. Toimittajana työskennellyt Mari Jungstedt ja sairaanhoitajasta kirjailijaksi ponnistanut Anna Jansson kuvaavat arkisen oivaltavasti ruotsalaista kansankotia hyvine ja huonoine puolineen.   

Mari Jungstedtin rikoksenratkaisijat komisario Anders Knutas tanskalaisine Line-vaimoineen ja konstaapeli Karin Jacobsson salaisuuksineen ovat oikeanoloisia henkilöhahmoja. Samoin virkavallan rinnalla uurastava toimittaja Johan Berg ja rakastettunsa Emma Winarve. Anna Janssonin päähenkilö Maria Wern on terävä poliisi, jonka työn rinnalla kulkee haasteellinen kotielämä, itseään täynnä oleva ex-puoliso Kristian ja pienet lapset. Heidän elämänsä tuntuu jotenkin kovin - mahdolliselta.

Ostan Saksasta kesälomareissulta tullessamme vähintään yhden tuoreen dekkarin yleensä Jönköpingin A6 -ostoskeskuksen Pressbyråsta, jonka valikoima on tietenkin melko suppea. Luen mielelläni dekkareita på svenska, sillä ne ovat helppo tapa ylläpitää ruotsinkieltä. Tällä kertaa haaviin tarttui jo Lundin Konsumista Anna Janssonin uusin Alla kan se dig ja David Lagercrantzin Det som inte dödar oss. Tunnen aika suurta epäluuloa siihen, että joku toinen voisi jatkaa uskottavasti Stig Larssonin kiehtovaa Millennium-sarjaa. Katsotaan kuinka käy. Molemmat kirjat odottavat toistaiseksi lukemattomien kirjojen kasassa.



Merenrannoilla murhaavat myös Camilla Läckberg, jonka Fjällbacka sijaitsee Ruotsin länsirannikolla ja Viveca Sten, jonka Sandhamn on itärannikolla. Heidän kirjojensa  lukemista haittaavat tv-versiot, jotka toimivat lähinnä maisemien varassa. Läckbergin asetelmissa kiristää myös se, että nokkela kirjailijarouva Erica onnistuu lähes aina ratkaisemaan poliisipuolisonsa Patrikin rikokset. Se ei nyt oikein kuulosta sopivalta. Kyllä jonkun ruotsalaisen ombudsmanin tulisi kieltää moiset virka-asioiden vuodot!

Kaikkien ruotsalaisten dekkaristinaisten ajallinen isosisko Liza Marklund pääsi rannoille vasta sijoittaessaan tapahtumia Espanjan Aurinkorannikolle, jossa kirjailija myös asuu osan vuodesta. Legendaarisen Annika Bengzoninkin olisi kannattanut pysytellä pois saaristosta, sillä Vaxholmista löydetty Anders-puoliso osoittautui kovin epäonnistuneeksi valinnaksi. Mari Jungstedt puolestaan on siirtynyt – toivottavasti ei kokonaan – Kanarialle uusimmissa yhteisteoksissaan norjalaisen Ruben Eliassenin kanssa. Olen toistaiseksi pysytellyt uskollisena Gotlannille ja suhtaudun Kanarian saariin epäröiden. 


Seuraavassa blogissani kerron mitä löysin, kun uskaltauduin Jönköpingin A6-ostoskeskuksessa vähän pidemmälle.